Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille blogin lukijoille. 

Olen huono pyytämään palveluksia ja lahjoja, 

mutta mikäli haluaisit muistaa minua pienellä joululahjalla, olisin siitä erittäin kiitollinen. 

Uskottavan vaalikampanjan toteuttaminen vaatii rahallista panostusta ja aikaa. Mikäli sinulla on tarjota minulle jompaa kumpaa, otan sen ilolla ja kiitollisuudella vastaan. 
Vaalikampanjaani voit tukea lahjoituslinkin kautta osoitteessa:
https://lahjoita.vihreat.fi/lahjoita/henkilolle/anniina-kontiokorpi. 

Mikäli haluat tulla mukaan kampanjaryhmään, voit ottaa yhteyttä minuun.

Kokemuksiani sianlihan tuotannosta

Sianlihan ja myös muiden eläinperäisten tuotteiden eettisyys nousee esille säännöllisesti Suomessa. 13.12.2014 julkaistiin kuvaaja Perttu Saksan näkemys sian elonkehästä. Kuvasarjan löydät täältä. Työskentelin vajaan vuoden porsitussikalassa vuonna 2007. Olin päättänyt AMK-opintoni. Hain aktiivisesti työpaikkoja, jotka liittyivät ympäristöteknologian alaan. Menestystä ei tullut, joten päätin, että otan vastaan myös muuta kuin omaan alaan liittyvää työtä. Näin avoimen työpaikan sikalan porsitusosastolla. Työpaikka kiinnosti, koska olen eläinrakas ja olin tottunut hoitamaan lampaita ja hevosia. Kyselin agrologikoulutuksen saaneelta ystävältäni porsaiden salvamisesta. Se oli ainoa asia, joka minua epäilytti kyvyssäni hoitaa tätä työtä. 

Päätin kuitenkin, että yritän. Soitin ja sovimme, että tulen pariksi päiväksi kokeilemaan työtä noin 900 emakon sikalaan. Olin yllättynyt huomatessani, että liikkeeni ja ääneni saivat emakot reagoimaan, koska olin heille vieras ihminen. Muut hoitajat olivat heille tuttuja ja turvallisia. Ensimmäisinä päivinä käytiin läpi tulevia työtehtäviä, joita olivat eläinten ruokkimisen ja siisteydestä huolehtimisen lisäksi porsitusten käynnistäminen, porsitusten valvonta ja niissä avustaminen, porsaiden ja emakoiden lääkitseminen tarvittaessa, porsaiden salvaminen, tatuoiminen ja hampaiden katkaisu. Emmin, mutta otin työpaikan vastaan. 

Salvaminen ja hampaiden katkaisu tuntui alkuun pahalta, mutta tekniikan oppi hyvin nopeasti ja toimenpiteiden suorittamiseen turtui. Ne olivat työtehtäviä siinä missä muutkin. Emakot tuntuivat minusta aluksi arvaamattomilta. Erityisesti emakoiden lääkitseminen oli ensimmäiset viikot vaikeaa. Antibioottipistos tuli antaa korvan taakse, jolloin usein sai korvasta käsille tai pään heilautuksen ja käden puristuksiin häkin väliin. Ajan kuluessa, kun tulin emakoille tutuksi, meillä oli erittäin hyvä suhde. Toki emakoissakin oli helpommin stressaantuvia yksilöitä, jotka eivät olleet eloonsa niin tyytyväisiä. Porsitusosastolla asuvat karjut tulivat tutummiksi, koska emakkojen kierto sikalassa oli nopea. Vuodessa emakko kävi kaksi-kolme kertaa porsitusosastolla, mutta karjut olivat siellä aina. Karjuilla oli välillä tapana keksiä pieniä käytännönpiloja. Yhdellä karjuista oli tapana röhnöttää karsinan reunalla. Minun työskennellessä karsinan edessä, oli karju hypännyt reunalle huomaamattani. Mitään varoittamatta päätti karju tökätä kärsällä selkääni. Tämä aiheutti pienen ilmalennon eteenpäin. Iloisesti hymyili vitsiniekka, kun kurkkasin selkäni taakse. Sama karju osasi avata osaston oven, jos sitä ei ollut laitettu salpaan. Välillä käytävällä kävellessä lensi ovi auki juuri kohdalle sattuessa. 

Porsaat olivat emakoiden kanssa porsitusosastolla neljä viikkoa. Tämän jälkeen porsaat vieroitettiin. Työskentelyaikanani avustin maailmaan reilut 15 000 porsasta. Porsaisiin ei juurikaan kerennyt suhdetta syntyä, mutta toiset porsaat olivat muita mieleenpainuvampia. Esimerkiksi tämän kirjoituksen kuvassa oleva porsas, joka oli väritykseltään erikoinen. Ko. kuva on julkaistu Itä-Savo lehdessä 3.10.2007. 

Sain sikalassa hengitystieoireita rehupölystä. Päätin hakea opiskelemaan Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon DI:ksi. Minut valittiin ja päätin työsuhteeni sikalaan. 10 kuukauden työskentely sikalassa oli kaiken kaikkiaan todella herättävä, mielenkiintoinen ja avartava. En missään nimessä väheksy eläintuotannon ongelmia ja tiedän kokemuksesta, että sikojen elinoloissa on kehitettävää, mutta ymmärrän myös sikaloissa työskenteleviä hoitajia. Hoitaja ei voi esimerkiksi sille mitään, että hänen työaikansa ulkopuolella emakko makaa pahnueesta kolme porsasta. Muistan kyllä miten kamalalta tuntui aamulla astua osastolle ja nähdä emakoiden makaamat porsaat karsinassa. 

Arvostetaan eläinten kanssa työskentelevien työtä ja yritetään kehittää yleisiä toimintatapoja eläintuotannossa. Työtavat ovat itse asiassa kehittyneet kuluneessa seitsemässä vuodessa paljon. Työskennellessäni sikalassa porsaiden hampaat katkaistiin pihdeillä ja porsaat salvettiin ilman puudutusta tai kivunlievitystä. Emakoille ei myöskään tuolloin tarjottu virikkeitä tai pehmikkeitä. Työ eläinten elinolojen parantamiseksi on tuottanut jo tulosta. Sitä tulee edelleen jatkaa, mutta iloitaan ja annetaan arvostusta myös saavutetuista tuloksista. 

Kotimaisissa sikaloissa porsaille ei syötetä antibioottia rehun mukana, vaan porsaat lääkitään ainoastaan tarpeen mukaisesti yksilöllisesti. Samoin emakot lääkitään tapauskohtaisesti. Tanskassa sikoja lääkitään erittäin runsaasti ja siellä MRSA:ta tavataan paljon. Myös suomalaisissa lihasikaloissa esiintyy MRSA:ta, mutta esiintyvyys ei ole verrattavissa Tanskaan, jossa MOT-ohjelman mukaan MRSA:ta kantaa 88 % sioista. Lisätietoja Suomen MRSA-tilanteesta löytyy täältä. 

Näin joulun alla voisikin todeta: Suosi kotimaista kinkkua, jos kinkkua joulupöydässäsi tarjoillaan.  

Parikkalan joulumyyjäisissä vaalikampanjabudjettia keräämässä

Tänään 14.12.2014 järjestettiin joulumyyjäiset Parikkalan Harjulinnassa. Olin valmistanut myytäväksi piparilyhtyjä, karkkeja, sytykeruusuja, kirjakuusia ja talipötköjä linnuille, Lisäksi tukiryhmäni oli valmistanut minulle piimä- ja banaanikakkuja sekä lanttu- ja porkkanalaatikoita. Talipötköt osoittautuivat hittituotteeksi. 

Esimerkiksi sytykeruusuja ja kirjakuusia voit halutessasi ostaa minulta edelleen ja tukea kampanjaani. Talipötköjäkin valmistuu tilauksesta lisää, koska niitä syötetään myös oman pihan linnuille. Tänä talvena ruokinnalla onkin riittänyt vilskettä. Harvinaisempia vieraita ovat olleet muun muassa valkoselkätikka, harmaapäätikka, mustapääkerttu ja nokkavarpunen. Aamulenkillä kuului räkättirastaiden ääniä pimeältä taivaalta. Olivatko lumisateiden myötä suunnanneet kohti etelää?

Puheenvuoroni kuntarakenneselvityksestä kunnanvaltuustossa 11.12.2014

Elinvoimaisen ja toimivan kunnan perusedellytys on vahva talous. Kunnan vakaa talous turvaa kunnan tuottamien peruspalveluiden saatavuuden. Parikkalan taloudellinen tilanne on ainakin toistaiseksi kohtalaisen hyvä. Parikkalassa on velkaa suhteessa asukasmäärän keskiarvoon verrattuna vähän. Tulevien vuosien investointipaineet kasvattanevat velkamäärää, mutta syrjäisyyslisän ansioista tämäkään kehitys ei vielä venettä kaada. Parikkalan heikkous taloudellisesta näkökulmasta on huoltosuhteen vinouma sekä veroprosentin alhainen tuotto. Ennusteen mukaan työikäisten määrä alueella entisestään vähenee ja vanhusväestön osuus kasvaa. Kuntarakenneselvityksen perusteella verojen korotuspaine on lähivuosina merkittävästi kasvamassa. Parikkalan osalta uhkana nähdään myös valtionosuuksien suhteellisesti suuri osuus. Tällä hetkellä uudistukset valtionosuuksissa eivät merkittävästi vaikuttaneet Parikkalaan, mutta mitä tapahtuu seuraavan uudistuksen yhteydessä?

Kuntaliitosten yhteydessä pelätään palvelujen menetystä ja niiden karkaamista yhä kauemmas. Pelko ei ole turha. Onhan meillä siitä jo Parikkalassa kokemusta. Mikäli Imatran seudun kunnat yhdistyisivät, heikentyisi päätösten teko ja vaikutusmahdollisuudet meille tärkeimpien peruspalveluiden osalta. Toisaalta sote-uudistuksen myötä tämä osittain jo tapahtuu. Parikkalalle tärkeässä asemassa oleva oma lukio olisi hyvin todennäköisesti lakkautusuhan alla.

Onko meillä mahdollisuutta karsia kustannuksia jatkossa tekemällä laajemmin yhteistyötä alueen muiden toimijoiden kanssa? Kuntarakenneselvityksen perusteella Etelä-Karjalassa tehdään jo paljon yhdessä. Olemmeko valmiita yhä tiiviimpään yhteistyöhön?

Itsenäisen Parikkalan edellytykset ovat:

•           Kulujen pysyminen korkeintaan nykyisellä tasolla
•           Veroprosentin tuoton positiivinen kehitys ja huoltosuhteen normalisoituminen

Veroprosentin tuoton kasvun mahdollistaisi uudet työssä käyvät kuntalaiset tai uudet työpaikat kunnan alueella. Parikkala-Syväoro rajanylityspaikan kansainvälistäminen sekä nykyisten työpaikkojen säilyminen ja uuden yritystoiminnan syntyminen Parikkalaan ovat olleet tässä kehitystyössä avainasemassa. Valitettavasti rajanylityspaikkaan liittyvän selvityksen tulokset eivät ole vielä käytettävissämme tätä päätöstä tehtäessä. Parikkala on alue, joka ei ole minkään kasvukeskuksen imussa. Lappeenrannan kehitys ei säteile meille saakka. Parikkalan elinvoimaisuuden turvaamiseksi kuntamme kehittämisen tulee olla paikallista sekä paikallisista tarpeista ja mahdollisuuksista lähtöisin. Vain siten hyödyt kohdistuvat Parikkalaan.

Kuntarakenneselvittäjien ehdotuksen mukaisen Imatran seudun kaupungin kehitysennuste ei ole merkittävästi parempi kuin Parikkalankaan. Huoltosuhde tulee heikkenemään koko Imatran seutukunnan alueella. Vanhusten hoitokustannukset tulevat alueella entisestään kasvamaan. Myös veroprosentin korotuspaineet ovat merkittäviä kaikissa seutukunnan kunnissa. Työllisyyskehitys Imatran seudulla on ollut heikkoa koko 2000-luvun ajan, vaikka samaan aikaan Lappeenrannan seudulla kehitys on ollut positiivista. Lisäksi Imatran seudun työttömyysaste on keskimääräistä korkeampi. Väestökehityksen ja työikäisten trendit ovat Imatran seudun kunnissa laskevia. Saadaanko Imatran seutukunnan kunnista riittävän elinvoimainen toimija? Kaikkien kuntien osalta ennusmerkit ovat yhtä heikkoja.

Vihreän valtuustoryhmän mielestä Imatran seutukunnan kuntien liitosesityksen tuomat hyödyt eivät ole niin merkittäviä, että Parikkalan kunnan tulisi tässä vaiheessa sitoutua yhdistymiseen. Parikkalan kunnalla on vielä toistaiseksi edellytykset jatkaa itsenäisenä kuntana. Yhteistyötä ja maakunnan rakenteen tiivistämistä muilla tavoin tulee kuitenkin entisestään tehostaa. Mikäli kunnan taloudessa ja toimintaedellytyksissä tapahtuisi dramaattisia muutoksia, tulee meillä olla valmius tehdä päätöksiä kuntaliitoksista nopeallakin aikataululla. Mikäli liitoksia lähivuosina tarvitaan, olisi ne kuitenkin parempi tehdä vielä silloin, kun meillä on olemassa neuvotteluasema palveluiden säilyttämiseksi Parikkalassa. Mikäli kuntajakoselvittäjien sanoin ”kaadumme kaupunkien syliin”, ei meillä ole sanan valtaa siitä, millä ehdoilla kuntaliitos toteutetaan. Yksin emme selviä, vaikka itsenäisenä kuntana jatkaisimme. Toivon, että olemme valmiita avoimeen, rakentavaan ja tehokkaaseen yhteistyöhön, jolla parannetaan Parikkalan ja koko maakunnan asemaa. 

Puheenvuoroni talousarviosta kunnanvaltuustossa 11.12.2014

Vihreä valtuustoryhmä haluaa kiittää viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä hyvästä talousarviovalmistelusta. Talousarvio on selkeä kokonaisuus ja kuvaa hyvin kunnan työntäyteistä ja myös haasteellista tulevaisuutta. Monia talousarvioon liittyviä asioita nostettiin esille jo kuntarakenneselvityksen puheenvuoroissa, joten niitä ei ole tarpeen lähteä toistamaan tässä kohtaa.

Edellisessä kunnanvaltuustossa jätimme valtuutettu Minna Kokkosen kanssa aloitteen kotihoidon kuntalisään liittyen. Pyysimme selvitystä asiaan ennen talousarvion vahvistamista. Valtuutetuille toimitettiin uudet laskelmat asiasta sähköpostilla jo seuraavalla viikolla. Vaikka valtuustoaloitteen käsittelyaikaa onkin vielä jäljellä, olisi tuntunut asianmukaiselta tuoda se valtuuston käsittelyyn tässä vaiheessa, kun aloitetta koskevasta asiasta tehdään päätös.

Kotihoidon kuntalisä on ollut esillä talousarvioiden vahvistamisien yhteydessä useissa kunnissa. Lähialueemme kunnista ainakin parissa kuntalisä on lopetettu kokonaan ja muissa se on säilynyt ennallaan. Vaikka Parikkalassa tukea alennettaisiinkin, olisi se silti kohtuullisella tasolla verrattuna maan keskiarvoon. Miksi meidän ei kuitenkaan tulisi aina tarkastella omaa toimintaamme suhteessa naapurikuntiin tai maan keskiarvoihin? Koska Parikkalan asema on, moniin muihin kuntiin verrattuna hyvin erilainen.

Työssäkäyntialueemme on hyvin laaja ulottuen Etelä-Savoon, Pohjois-Karjalaan ja Imatran seudulle. Uukuniemellä ei ole tarjolla lainkaan päivähoitopaikkoja. Saarella päivähoitoa tarjotaan ryhmiksessä. Ainoat vuorohoitopaikat sijaitsevat Parikkalan keskustaajamassa. Työssäkäynti suhteessa asuinpaikan ja hoitopaikan sijainteihin voivat aiheuttaa logistisen ja ajankäytöllisen ongelman perheissä. Esimerkiksi, jos asuinpaikka sijaitsee Uukuniemellä, lasten hoitopaikka Parikkalan keskustassa ja työpaikka vaikkapa Kiteellä.

Uusien laskelmien mukaan kotihoidon kuntalisän leikkaamisella saavutetaan 26 000 euron säästö vuonna 2015. Talousarviossa on esitetty, että kotihoidossa ja päivähoidossa olevan lapsen päivittäinen hoitokustannus on 75,90 €/päivä. Karkeasti arvioiden voidaan todeta, että kotihoidossa olevan kuntalisää saavan lapsen osuus tuosta on noin 20 €/päivä ja päivähoidossa olevan 50 €/päivä. Tästä voidaan nähdä, että päivähoitomaksut eivät kata päivähoidossa olevan lapsen kustannuksista kuin noin neljäsosan. Mikäli päivähoitopaikat ovat muutenkin täysipainoisesti käytössä, vaikuttaa siltä, että lasten kotihoito on itse asiassa kunnan resursseja ja kustannuksia säästävää toimintaa kuntalisästä ja sen suuruudesta huolimatta. Kun vuoden 2015 talousarvion tulos osoittaa 500 000 euroa alijäämää, tuntuu kotihoidon kuntalisän leikkaaminen perusteettomalta. Olisi eri asia, jos vuoden 2015 tulos tällä leikkauksella saataisiin positiiviseksi.

En kuitenkaan vaadi asiaa äänestettäväksi. Tuleville vuosille ohjenuoraksi kannattaisi kuitenkin ottaa se, että kotihoidon kuntalisän määrä sidotaan tiettyyn tasoon koko valtuustokaudeksi. Tämä auttaa perheitä tulevaisuuden suunnittelussa ja antaa varmuutta kuntalisän jatkuvuudesta. 

Olen hakenut eroa Parikkalan kunnan teknisestä lautakunnasta

Olen 18.11. hakenut eroa Parikkalan kunnan teknisestä lautakunnasta 1.1.2015 lähtien. Minut on valittu Parikkalan kunnan tekniseen toimeen määräaikaiseksi projektipäälliköksi, joten menetän työsuhteen alkaessa vaalikelpoisuuteni tekniseen lautakuntaan. Kaksi vuotta teknisessä lautakunnassa ovat olleet mielenkiintoisia ja lautakuntatyöskentely on sujunut mutkattomasti kaikkien lautakunnan jäsenten kanssa. 

Elämä on valintoja. Tälle kertaa työn ja luottamustoimen välillä.
Image courtesy of  jscreationzs at FreeDigitalPhotos.net

Asiaa käsittelee ensi viikolla kunnanhallitus ja joulukuussa kunnanvaltuusto. Jatkan kunnallispolitiikan parissa muuten normaalisti kunnanvaltuutettuna. 

Kuntalain 36 § mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaa­li­kel­poi­nen valtuustoon, ei kuitenkaan asianomaisen lautakunnan alai­nen kunnan palveluksessa oleva henkilö. 

Isänpäivän ajatuksia

Tänään 9.11. vietetään isänpäivää. Isäni menehtyi varsin nuorella iällä viisitoista vuotta sitten. Isäni ja ukit saivat tänäänkin muistokynttilät haudoilleen. Olin 17-vuotias, kun isäni kuoli. Vaikka hän olikin sairastanut vakavaa sairautta jo pidempään, tuli kuolema silti erittäin suurena järkytyksenä. Tunsin itseni "puoliorvoksi". 

Ruotsissa asuessani keskustelin ystäväni Lindan kanssa isästäni. Kerroin hänelle tuntemuksistani ja Linda sanoi minulle, että "kumpi sinusta on pahempi: Se, että sinulla on ollut isä, joka on menehtynyt nuorena vai se, että sinulla ei ole ollut isää lainkaan?" Lindalla ei ollut koskaan ollut isää ja tämä keskustelu kosketti. Minulla oli ollut isä, joka oli elämässäni läsnä. 

Jos ajatellaan laajemmin isyyttä, minua huolestuttavat isien oikeudet esimerkiksi perheiden erotilanteissa. Kohdellaanko miehiä tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti, jos lasten huoltajuudesta tai oikeuksista joudutaan sopimaan viranomaisten kanssa? Lapsen kannalta on tärkeää, että hänen elämässään vaikuttaneet turvalliset aikuiset ja turvaverkostot säilyvät erosta huolimatta. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. 

Olen ollut onnekas. Olen saanut viettää lapsuuteni ehjässä perheessä vanhempieni ja veljieni kanssa. Oman lapsen kautta olen oppinut ymmärtämään vanhemmuutta ja myös sen tuomaa vastuuta. 





Olen kiitollinen isälleni turvallisesta lapsuudesta, ymmärtävästä asenteesta nuoruudessani ja niistä arvoista, joista on tullut elämäni kantava voima: Periksi antamattomuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvoisuudesta. 



Onnea kaikille isille <3 Olette päivänne ansainneet.
Toivottavasti isien tasa-arvoa pystytään edistämään tulevaisuudessa.

Kampanjoinnista oppimassa Alkio-opistolla

Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaat kokoontuivat Alkio-opistolla ideoimaan omaa vaalikampanjaansa ja jakamaan ajatuksia. Ehdokkaille oli järjestetty koulutusta monenlaisista teemoista. Kaakkois-Suomen vihreät ehdokkaatkin pohtivat yhteisiä teemojaan. 

Ensi viikolla alkaa kampanjani suunnittelu ja ideoiminen toden teolla. Mikäli haluat mukaan suunnitteluun ja kampanjan toteuttamiseen, otathan yhteyttä minuun. Yhteystietoni löydät klikkaamalla tätä. 

Kaakkois-Suomen vaalipiirin ehdokkaita kansanedustajien Anni Sinnemäen ja Oras Tynkkysen kanssa. Vasemmalta oikealle: Mervi Haakana, Rurik Rantalainen, Anni Sinnemäki, Oras Tynkkynen, Anniina Kontiokorpi, Annika Aalto-Partanen, Katja Andrejev ja Kaisa Spies. 

Kampanjan avaus Ruokolahti-markkinoilla 11.10.2014

Lauantaina 11.10.2014 ja sunnuntaina 12.10.2014 järjestetyillä Ruokolahti-markkinoilla oli myös Imatran seudun vihreiden pöytä. Oli mukavaa jutella ihmisten kanssa, kuunnella heidän ajatuksiaan ja ottaa palautetta vastaan oli se positiivista tai negatiivista. Kiitoksia kaikille juttusilla käyneille, myös toisten puolueiden eduskuntavaaliehdokkaille ja kuntien luottamushenkilöille, joiden kanssa ajatuksia vaihdettiin. 

Minun kanssani kuvassa Imatran seudun vihreiden puheenjohtaja ja mieheni serkku Marjaana Kanervo.
Kuva: Hanna-Kaisa Lähde

Ruokolahdella on muuten todella hienot betoniporsaat :)

Kuntarakenneuudistus - Identiteettikriisi ikään katsomatta?

Edellinen kirjoitukseni Etelä-Karjalan kuntarakenneselvityksestä oli enemmänkin analyyttinen ja siinä ei annettu tunteille juurikaan sijaa. Nyt kuntajakoselvittäjät ovat antaneet 30.9. esityksensä Etelä-Karjalan uudeksi kuntarakenteeksi. Asia alkoi muodostumaan konkreettiseksi, joten pohdin tässä uudessa kirjoituksessani asiaa hieman toisenlaisesta näkökulmasta. 

Kuntajakoselvittäjien mukaan yhden kunnan malli toisi maakuntaamme suurimmat hyödyt. Olen tästä heidän kanssaan samaa mieltä, kun asiaa tarkastellaan kuntien talouden ja toimintaedellytysten näkökulmasta. Mutta kuntajakoselvittäjät päätyivät esittämään lopullisena esityksenään kahden seutukunnan kokoisen kunnan perustamista Etelä-Karjalaan: Imatra, joka muodostuisi nykyisen Imatran kaupungin lisäksi Ruokolahden, Rautjärven ja Parikkalan kunnista sekä Lappeenranta, johon yhdistyisivät Lemi, Taipalsaari, Savitaipale ja Luumäki. Kuntajakoselvittäjien mukaan kahden kunnan malli on poliittisen ilmapiirin perusteella helpommin toteutettavissa vuoden 2017 alusta alkaen. 

Identiteetin perusta syntyy lapsena, mutta tutkimusten mukaan identiteetin muuttaminen tietoisesti on aikuisena helpompaa. Lapsi muodostaa ison osan identiteetistään samaistumalla vanhempiinsa, joten vanhempien merkitys lapsen identiteetin kehittymisessä on merkittävä. 

Olisin siis imatralainen vuodesta 2017 eteenpäin. Minkälaisia tuntemuksia se minussa herättää? 

Olen syntynyt Uukuniemellä, joka kuuluu nykyään Parikkalan kuntaan. Olen aina pohjimmiltani uukuniemeläinen. Se on olemassaoloni perusta. Olin neljävuotias perheeni muuttaessa naapurikuntaan Saarelle, joka myös kuuluu nykyään Parikkalaan. Saarelaisuus oli minulle usein enemmänkin taakka kuin ylpeyden aihe, joten muistin aina sanoa olevani kotoisin Uukuniemeltä. Silti saarelaisuudella on niin hyvässä kuin pahassa minulle suuri merkitys ja sekin on osa minuuttani.

Olen asunut Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Ruotsissa ja käväissyt tutustumassa myös Pohjois-Savolaiseen mentaliteettiin. Muualla asuessani olin aina eteläkarjalainen. Pohjois-Karjalassa asuessani karjalainen. Eteläkarjalaisuus ja laajemminkin karjalaisuus on siis osa identiteettiäni. Ruotsissa asuessani olin suomalainen. Hyvin nopeasti identiteettini laajeni eurooppalaiseksi, koska olin maahanmuuttaja muiden joukossa, vaikka maassaolosyyni poikkesivatkin hyvin paljon jugoslavialaisista tai bosnialaisista ystävistäni. Paluumuutto Parikkalaan vuonna 2011 teki minusta ensimmäistä kertaa parikkalalaisen. Se ei ole erityisen vahva osa identiteettiäni, mutta parikkalalaisuus on silti nykyään synonyymi uukuniemeläisyydelleni ja saarelaisuudelleni, joten olen parikkalalainen. 

Imatralainen... Hmm, kuulumme kyllä Imatran seutukuntaan, mutta sillä ei identiteettini kannalta ole juurikaan merkitystä. Minua sen sijaan kuvaavat termit eteläkarjalaisuus ja karjalaisuus. Identiteettini kannalta yhden kunnan malli Etelä-Karjalaan olisi siis itse asiassa luontevampi. Tällöin minun ei tarvitsisi ajatella olevani imatralainen, jota en tunnista osaksi itseäni. Identiteetti tarkoittaa samaistumista ja valmiutta toimia yhteisön hyväksi. Identiteetillä on suuri merkitys myös kuntaliitoksissa. Löytyykö liittyvistä kunnista riittävästi samaistuvia henkilöitä, toteutuuko alueellinen demokratia, halutaanko lähteä mukaan sellaisen kunnan kehittämiseen ja toimintaan, johon ei pystytä tai haluta samaistua. Ehkä tämä on nähtävissä Parikkalassa parhaillaankin. Uukuniemeläisiä valtuutettuja on 27 valtuutetusta yksi. Lisäksi valtuustoon kuuluu ainakin yksi identiteetiltään uukuniemeläinen eli minä. Uukuniemeläisten ehdokkaiden määräkin edellisissä kunnallisvaaleissa oli pieni. Saarelaisten kannalta tilanne on hieman erilainen, koska Saaren kuntahan oli alunperin Parikkalasta itsenäiseksi lohkottu osa. Parikkalalaisuus on siis ollut osa saarelaisuutta alusta alkaen. Saaren liittäminen Parikkalaan ei aiheuttanut identiteettikriisiä, kuten Uukuniemen liittäminen Parikkalaan.

Pystyykö parikkalalainen omaksumaan imatralaisuuden osaksi identiteettiään?

Luulen, että valtaosa parikkalalaisista ei pysty ainakaan vuoteen 2017 mennessä. Uuden Imatran keskuskaupungin osalta alueellisen demokratian toteutuminen olisi hankalaa ilman maaseutualueiden samaistumista keskuskaupunkiin. 

Loppukommentiksi lisään vielä, että kirjoituksessani pohdittiin asiaa nimenomaan kunnallisen päätöksenteon näkökulmasta. Mikäli asiaa tarkasteltaisiin valtakunnan poliittisella tasolla, ei asia olisi näin mustavalkoinen. Tällöin Imatran seudulla, Etelä-Karjalalla, Kaakkois-Suomella, Itä-Suomella ja Suomella kokonaisuutena on minulle identiteettistä merkitystä. 

Kansallispuistot - Ympäristömme rikkaus

Suomessa on 38 kansallispuistoa, jotka sijaitsevat ympäri maata. Kun asiaa tarkastelee Etelä-Karjalan näkökulmasta, on selvää, että meillä on Etelä-Karjalassa kansallispuiston mentävä aukko. Naapurimaakunnissamme useat upeat luontokohteet ovat saaneet kansallispuiston statuksen. Etelä-Karjalassa kansallispuistoiksi soveltuvat luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset kohteet alkavat olla vähissä, joten kansallispuiston perustamisella maakuntaamme alkaa olla kiire. 

Kävimme syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna perheen kanssa vaeltamassa Patvinsuon kansallispuistossa Lieksan ja Ilomantsin rajalla. Edellisestä Patvinsuon käynnistä oli jo yli kymmenen vuotta. Paikka tarjoaa edelleen yhtä upeita luontokokemuksia. 

Luonnonrauha ja hiljaisuus jopa hieman yllättivät. Kotipaikkakuntaamme Parikkalaa halkovat valtatiet aiheuttavat yllättävän suuren melusaasteen ympäristöömme. Parikkalan parhaalla luontokohteella Siikalahdellakin liikenteen meteli ajoittain häiritsee. Puhumattakaan asuinpaikastamme Särkisalmesta, jossa liikenteen melu on varmasti kovempi kuin pääkaupungissamme ruuhka-aikaan. 

Yöpyessämme Suomujärven rannalla, kuuntelin hiljaisuutta. Sitä oikein odotti, että milloin kuuluu jotakin. Kyllä kuutamoyöstä kuuluikin: Suomujärvellä kaihoisasti huudellut kuikka ja teltan lähellä piippaillut varpuspöllö sekä pari kertaa toisen koiramme kumea haukku. Muuten äänimaailmaa kuvailee sana hiljaisuus: Ei liikenteen meteliä, ei lentokoneita. Hiljaisuudella on merkittävä vaikutus ihmisen hyvinvoinnille ja sitä tulisi osata arvostaa.

Vaelluksemme päättyessä sunnuntaina, ajelimme vielä kansallispuiston rajoilla kulkevia hiekkateitä. Vastaamme tuli auto. Yritin väistää autoa mahdollisimman reunaan ja ihmettelin, kun vastaantulija ei väistä. Auton ikkunasta ilmestyi kyltti, jossa luki "Stop - Seis". Hämmästyin. Auto ajoi viereemme ja avasin ikkunan. Toisesta autosta paljastui erittäin miellyttävä yllätys: Erätarkastaja. En ollut koskaan aikaisemmin tavannut erätarkastajaa. Erätarkastajien työ on tärkeää. Kansallispuistojen lähistöllä voi liikkua ihmisiä myös toisenlaiset ajatukset mielessään. Etenkin Pohjois-Karjalan perukoilla, jossa salametsästyksellä on vahvat perinteet. Toisaalta mietitytti erätarkastajien työnkuva. Heillä on poliisin valtuudet, mutta työskentelevät yksin ilman työparin tarjoamaa tukea. Todellinen työtilanne esimerkiksi salametsästäjän kanssa voisi olla uhkaava. Joka tapauksessa erätarkastajat ovat tärkeä lisä viranomaisketjuumme. On tärkeää jakaa resursseja myös maastoon.

Mutta itse aiheeseen palatakseni: Mitkä olisivat sinusta Etelä-Karjalan kohteet, jotka voisivat ansaita kansallispuiston statuksen? Kansallispuisto ei ole maakunnalle pelkkä itseisarvo. Kansallispuistot säilyttävät alkuperäistä luontoamme, tarjoavat oivallisen paikan ekologiseen lähi- ja luontomatkailuun ja ennen kaikkea tarjoavat paikan rauhoittumiseen ja hiljentymiseen, jolle yhä hektisemmäksi muuttuvassa maailmassa on aina enemmän tilausta. 

Mielipidekirjoitukseni Itä-Savossa 8.9.2014

Rehevä järviallas tarjoaa elinympäristön useille lintulajeille

Itä-Savossa 29.8.2014 julkaistiin mielipidekirjoitus Parikkalan Suur-Rautjärven laskusta. Suur-Rautjärven toisen laskun historia kertoo työteliäästä urakasta, joka vei kaikkiaan 11 vuotta. Peltomaata toisella laskulla saatiin lisää noin 660 hehtaaria, joka on nykyisen Parikkalan alueen viljelysalasta seitsemisen prosenttia. Suur-Rautjärvi jakautui kahteen osaan, joita erottaa toisistaan kapea Raikkalansalmi. Kieltämättä vesistöjen laskusta on varmasti ollut haittaa silloiselle ympäristölle, mutta vuosikymmenten kuluessa Suur-Rautjärven pohjoispuolesta on muodostunut luonnon monimuotoisuuden kannalta aarreaitta.

Rehevä järviallas tulvivine rantametsineen on yksi Etelä-Karjalan merkittävimmistä lintualueista. Tietyt alueella pesivät lintulajit ovat niin kutsuttuja sateenvarjolajeja, jotka kertovat elinympäristön laadusta ja lajien runsaudesta. Rantojen pajukko ja leppälehto on merkittävä elinympäristö myös muille lajiryhmille, kuten kovakuoriaisille. Pesimälajien lisäksi alue on muuttolintujen suosiossa: Järvialtaalle kerääntyy keväisin runsaasti sorsalintuja ja syksyisin muun muassa satoja laulujoutsenia. Lisäksi viereiset pellot keräävät kymmeniätuhansia hanhia lepäilemään ja ruokailemaan muuttomatkoillaan.

Nykytietämyksen valossa vastaavanlaiset järvien laskut jäisivät tekemättä, mutta onneksi voimme todeta, että järvien laskun avulla on myös luotu uudenlaista monimuotoisuutta luonnollemme.

Anniina Kontiokorpi
Lintu- ja luontoharrastaja
Eduskuntavaaliehdokas (vihr.)

Parikkala uudistuvassa Etelä-Karjalassa

Etelä-Karjalassa toteutettu kuntarakenneselvitys on valmistunut ja tuloksiin pääsee tutustumaan kuntarakenneselvityssivuilla. Selvittäjät ovat luoneet neljä erilaista vaihtoehtoa Etelä-Karjalan tulevalle kuntarakenteelle:

• Yhden kunnan malli (kaikki yhdeksän kuntaa muodostavat uuden kunnan)
• Yhden kunnan malli, jossa reuna-alueet tekevät omat ratkaisunsa (Savitaipale ja Luumäki muodostaisivat Länsi-Saimaan kunnan ja Parikkala säilyisi itsenäisenä)
• Kahden kunnan malli (Lappeenrannan seutu muodostaa yhden kunnan ja Imatran seutu muodostaa toisen kunnan)
• Kahden kunnan malli, jossa reuna-alueet tekevät omat ratkaisunsa kuin edellä.

Etelä-Karjalan kuntarakennevaihtoehdot.
Lähde: http://www.ekkuntarakenne.fi/wp-content/uploads/2014/08/Kuntarakenne_lehdist%C3%B6info26082014.pdf

Itä-Savossa tänään (28.8.2014) olleessa jutussa oli haastateltu parikkalalaisia valtuutettuja. Kommenttini oli hieman matkalla muokkautunut. On totta, että olen ensisijaisesti itsenäisen Parikkalan kannalta, mutta myös yhden kunnan malli saa minulta kannatusta. On täysin luonnollista, että reuna-alueiden maaseutukunnilla ei olisi muodostuvan suurkunnan kannalta merkitystä, mutta reuna-alueille itsenäisenä säilyminen on elinvoiman säilymisen edellytys. 

Koko Etelä-Karjalan alueen elinvoimaa yhden kunnan malli edistäisi parhaiten: Alue olisi kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä toimija, Suomen kymmenen suurimman kaupungin joukossa, kahden vierekkäisen kaupungin kilpailuasema maakunnassa poistuisi ja reuna-alueiden maaseutukunnat tarjoaisivat maakuntaan myös toisenlaisia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Maaseutukuntien (Luumäki-Savitaipale ja Parikkala) osalta uskoisin alueiden kehittymisen olevan positiivista mikäli kunnilla on edellytyksiä jatkaa itsenäisinä. 

Kahden kunnan mallissa, jossa reuna-alueiden kunnat säilyisivät itsenäisinä, ei tilanne juurikaan muuttuisi edellä mainituissa maaseutukunnissa, mutta koko Etelä-Karjalan asemaan kahden kunnan mallilla olisi vähemmän positiivisia vaikutusta verrattuna nykytilaan. Kahden kaupungin kilpailuasemalla voi toisaalta olla myös positiivisia vaikutuksia, mutta Lappeenranta kulkisi kuitenkin maakunnan kehityksen etunenässä verrattuna Imatran alueeseen. 

Palataan Parikkalaan. Parikkala, Saari ja Uukuniemi yhdistyivät Parikkalan kunnaksi vuonna 2005. Edellisestä kuntaliitoksesta ei ole vielä kulunut kymmentä vuottakaan. Traumat ovat edelleen olemassa ja vaikuttavat ihmisten mielipiteisiin. On valitettava fakta, että reuna-alueiden näivettyminen on Parikkalassa jo kertaalleen koettu. Kunnan ainoa palvelu Uukuniemellä on kirjasto. Lisäksi Uukuniemellä sijaitsee kunnan omistama ja yrittäjän vuokraama Papinniemen leirintäalue. Saarella kunnan palveluista on jäljellä esikoulu, ryhmäpäiväkoti, alakoulu, kirjasto, uimahalli/kuntosali sekä Eksoten ylläpitämä palvelutalo. Muut kunnan ja Eksoten palvelut löytyvät keskustaajamasta. 

Parikkala on alue, joka ei ole minkään kasvukeskuksen imussa. Etelä-Karjalassa ainoa todellinen kasvukeskus on Lappeenranta. Parikkalaa, kuten muita vastaavanlaisessa asemassa olevia kuntia, tulee kehittää alueen omista vahvuuksista ja lähtökohdista. Tämänkaltaisilla alueilla ei voi odottaa, että joku tulee ja tuo meille kasvun ja menetyksen avaimet. Ne täytyy löytää paikallisesti ja viedä niitä eteenpäin. Parikkalan kunnassa on menestyksekkäästi etsitty omia vahvuuksia, mutta työtä riittää edelleen. 

Kuvassa on esitetty indeksit paikkaperusteiselle kehittämiselle. Indeksin suuruus kuvaa paikkaperusteisen kehittämisen merkitystä alueelle. Suuren indeksin omaavat alueet kärsivät mm. sijaintihaitasta ja alueellisen menestyksen vähyydestä. Parikkalan indeksin perusteella voidaan todeta, että paikkaperusteinen kehittäminen on Parikkalan alueen elinvoimaisuuden kannalta erittäin merkityksellistä.
Lähde: Lehtonen Olli ja Okkonen Lasse. Bioenergy Workshopin materiaalit, Nurmes 11.2.2014. 

Parikkalassa ei kriisikuntakriteerit täyty, mutta itseäni vielä askarruttaa, että onko Parikkalalla taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset jatkaa itsenäisenä? Mitä tarkoittaa kuntarakenneselvityksen toteamus, että Parikkala ei ensimmäisessä vaiheessa ole mukana yhdistymisissä: Milloin toinen vaihe olisi ajankohtainen ja miten liitokset silloin tapahtuvat? Olisiko neuvotteluasemat palveluiden suhteen paremmat nyt, kun kunta ei ole siinä tilassa, että se kuntajakoselvittäjien termein "kaatuu kaupunkien syliin"? Tarkoittaako toinen vaihe sitä?

Kuntarakenneselvitykseen kuuluu iso joukko taustamateriaalia, jossa esitellään Etelä-Karjalan alueen kuntien nykytilaa sekä arvioidaan tulevaa. Tutkiskelin asiaa Parikkalan tilanteen selvittämiseksi talousraportista. Parikkalan suurimmat riskit ovat valtionosuuksien suhteellisessa osuudessa, jotka ovat 51 % tulorakenteesta. Mahdolliset muutokset valtionosuuksissa vaikuttavat merkittävästi kunnan talouteen, mutta nyt toteutetulla valtionosuusuudistuksella ei Parikkalan kuntaan ole juurikaan vaikutusta. Toistaiseksi. Myös huoltosuhteen kehittyminen on huolestuttava: Väestö vanhenee, työikäisten määrä alueella ei kasva. Huoltosuhteen kehityssuunnan muuttamiseksi tehdään kunnassa töitä mm. Biotalouden kehittäminen Parikkalassa -hankkeessa sekä Parikkalan rajanylityspaikan kansainvälistämisen edistämisessä. Parikkalan kunnalla on seuraavina vuosina edessään suuria investointeja, kuten uuden jätevedenpuhdistamon rakentaminen. Investointien rahoittamiseen tarvitaan lainarahaa. Tällä hetkellä Parikkalassa on varsin vähän lainaa/asukas Suomen keskiarvoon verrattuna. 

En kuitenkaan vielä vakuutu omasta talousanalyysistani, vaan haluan saada siihen asiantuntijan näkemyksen 16.9. järjestettävässä tiedotustilaisuudessa. Mikäli Parikkalan taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset ovat edelleen olemassa, on alueen elinvoimaisuuden kannalta itsenäisyyden säilyttäminen paras vaihtoehto. Toistaiseksi Parikkalan palveluverkosto on kokoisekseen kunnaksi hyvä: kaksi alakoulua, yläkoulu, lukio, kolme päiväkotia ja esikoulua, terveysasema  vuodeosastoineen, hammashoitola, kaksi palvelutaloa, liikuntahalli, uimahalli jne. Kuntaliitoksen jälkeen tilanne ei olisi enää samanlainen. Se on jo kertaalleen koettu. 

Merimetson pesimäkanta ei ole levinnyt sisävesille

Kymmenkunta vuotta sitten muun muassa Saimaalla oltiin huolissaan merimetsokannan kasvusta ja lajin paluusta Suomeen. Merimetsojen pelättiin saavuttavan Suomen sisävedet lähivuosina. Merimetso ei ole odotuksista huolimatta levittäytynyt sisämaahan. Sisämaassa merimetsoja tapaa, mutta nämä ovat lähinnä muuttomatkalla olevia Jäämeren ja Vienanmeren merimetsoja tai pesimättömiä talvehtivia lintuja. 

Merimetso palasi Suomen rannikolle 1990-luvulla. Ensimmäiset pesät todettiin keväällä 1996. Laji oli ollut kadoksissa Suomen pesimälinnustosta parin sadan vuoden ajan. Merimetso pesii yhdyskunnissa ja pesimäkanta kasvoi alkuun voimakkaasti.

Merimetsojen pesimäkolonia Burgasin kupeessa Bulgariassa. 

• 1996: 10 paria
• 2002: 1 400 paria
• 2008: 10 000 paria
• 2011: 18 000 paria
• 2014: 20 000 paria

Suomen kanta kasvoi ensin noin 40 % vuosivauhdilla, mutta nyt kasvu on tasaantunut noin 5 % ja sen voidaan olettaa edelleen tasaantuvan. Esimerkiksi Vienanmerellä merimetsokanta ei ole samaan aikaan kasvanut. Vienanmerellä ja Jäämerellä pesivät merimetsot muuttavat maamme läpi elo-lokakuussa. 

Merimetsosta on käyty vilkasta keskustelua koko 2000-luvun ajan. Kalastajat, saaristolaiset ja suomalaisista poliittisista puolueista erityisesti RKP on esittänyt merimetson kannan rajoittamista metsästyksellä. 18.8.2014 asiasta oli keskustelemassa Carl Haglund ja Anni Sinnemäki A-Studiossa. Tämä keskustelu johti juurensa Carl Haglundin merimetsojen metsästysreissuun Ahvenanmaalla 

(katso uutinen aiheesta). Keskustelun yhteydessä näytettiin myös Suomen ympäristökeskuksen Markku Mikkola-Roosin haastattelu, jossa Mikkola-Roos kertoi, että merimetson ja valkoposkihanhen kannat kestävät metsästyksen. 

Se mitä Mikkola-Roos ei tuonut esille, on se, että Suomen läpi muuttaa arkitisia valkoposkihanhia ja merimetsoja. Miten voisimme rajoittaa metsästyksen koskemaan vain Suomessa pesiviä pullavalkoposkihanhia ja kotoisia merimetsojamme? Sen Mikkola-Roos nosti esille, että valkoposkihanhien pesimäpaikat suurimpien kaupunkien keskustoissa ovat ongelmallisia metsästyksen kannalta. Pesimäpaikkojen ulkopuolellahan emme voi arktista valkoposkihanhea tai merimetsoa erottaa kotimaisistamme. 

Merimetsojen aiheuttamia haittoja on liioiteltu. Esimerkiksi Bulgariassa merimetsot saavat rauhassa pesiä aivan kaupunkien tuntumassa, jopa voimalinjojen tolpissa. Bulgariassa kalastuksen osuus elinkeinojakaumasta on edelleen merkittävässä roolissa. Lajille löytyy luontaisia vihollisia mm. merikotkista. Suomalainen merikotkakanta kasvaa vuosittain ja samalla merimetsoon kohdistuva saalistuspaine. Merimetson kannankasvu on taittumassa ja laji ei ole levinnyt sisämaahan, joten merimetson metsästyksen osalta tulisi ottaa aikalisä ja tehdä tarkkaa tutkimusta siitä minkälaisia rahallisia menetyksiä kalastajat ja kalanviljelijät merimetsosta todella kokevat. Tällä hetkellä euromääräisiä summia ei ole esittää. 

Merimetso syö rehevästä Itämerestä merkittäviä määriä niin sanottua roskakalaa, jota muuten hoitokalastuksen avulla vesistöistämme poistetaan. Aikuinen merimetso syö keskimäärin 400 grammaa kalaa päivässä. Edellä mainittu luku ei erittele kalalajeja, mutta tutkimuksen mukaan merimetso syö pääasiassa särkeä, ahventa ja kivinilkkaa. Merimetso suojaa myös muiden merilintujemme pesintöjä. Annetaan merimetson täyttää uudelleen oma lokeronsa ekosysteemissä ennen kuin tehdään hätiköityjä päätöksiä merimetsojen metsästyksen sallimisesta. 

Lisätietoja ja lähteet: 

http://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/merimetso.shtml, http://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/ladattavat/merimetso-vuosikirja-2011.pdf
http://www.theseus.fi/handle/10024/23912

Digitalisaatio tulee. Milloin olemme valmiita?

Image courtesy of Master isolated images at FreeDigitalPhotos.net

Osallistuin eilen (15.8.2014) ICT Saimaa Summit tilaisuuteen Savonlinnassa. Tilaisuudessa oli alan johtavia asiantuntijoita puhumassa mm. digitalisaatiosta, teollisesta internetistä ja avoimesta datasta. Tilaisuus oli todella ajatuksia herättävä ja jäin pohtimaan asiaa erityisesti julkisen sektorin näkökulmasta. 

Tänä vuonna toteutetussa tutkimuksessa selvitettiin 21 maan  osalta julkisen sektorin, yritysten ja kansalaisten edellytyksiä hyödyntää digitalisaatiota ja sitä miten hyvin näitä edellytyksiä todellisuudessa hyödynnettiin. Suomi sijoittui kokonaistarkastelussa kolmanneksi, mutta tulosten tarkempi tarkastelu osoittaa, että Suomessa edellytykset digitalisaatiolle ovat huippuluokkaa, mutta niitä edellytyksiä ei osata tai haluta vielä hyödyntää. Erityisesti parannettavaa on yrityksillä, mutta myös julkisella sektorilla. Lisätietoa tutkimuksesta löytyy esimerkiksi täältä. 

Julkisella sektorilla digitalisaatio voisi yksinkertaisimmillaan tarkoittaa esimerkiksi sähköistä ajanvarausta ja asiointia terveyspalveluissa. Kehittämistyötä terveyden- ja sairaanhoidon osalta tehdään koko ajan, mutta tuntuu, että kehitystyötä Suomessa tehdään samaan aikaan usean eri toimijan toimesta. Digitalisaatio on ennen kaikkea tehostamista, joten eikö tässäkin asiassa tulisi ensisijaisesti keskittää resursseja ja kehittämistyötä. Kannattaako pyörä keksiä samaan aikaan useassa paikassa yhtä aikaa? Tällöin kehittämistyön tuloksena saattaa syntyä vain joukko vaillinaisia sovelluksia, jotka eivät toimi yhteen ja palvele tilaajaa tai asiakasta halutulla tavalla. Olisi koko Suomen edun mukaista saattaa sote-palvelut yhden sovellusjoukon alle, jolloin henkilötyön tehokkuus kasvaa merkittävästi. 

Digitalisaatio on ennen kaikkea ajattelutavan muutosta. Tuttujen ja turvallisten toimintatapojen muuttaminen on vaikeaa. Ei haluta oppia enää uutta, pelätään muuttaa ajattelutapaa. Digitalisaatio tulee etenemään suuria harppauksia, kun suuret ikäluokat väistyvät julkisen sektorin johtopaikoilta. Digitalisaation uhkana nähdään omien atk-taitojen riittämättömyys ja tietoturvariskit. Tietoturvariskejä lisää puutteelliset atk-taidot. Tietoturva ei kuitenkaan ole digitalisaation este. Nykyinen hierarkkinen rakenne julkisella sektorilla on kömpelö ja hidas. Digitalisaation avulla myös julkisesta sektorista saadaan ketterä ja vuorovaikutteinen. 

Ajattelutavan muutos lähtee omasta asenteesta ja vaatii jatkuvaa kehittämistä. Omaa ajattelutapaa ei tulisi lukita tietyn aikakauden mukaan, vaan mielen avoimuus helpottaa uuden tiedon omaksumista ja oman ajattelutavan muuttamista. 

Joutsenten metsästämisestä

Viime päivinä on lehdistössä kirjoitettu MTK:n kannanotoista laulujoutsenten määrään, niiden aiheuttamiin vahinkoihin maataloudessa sekä luonnonsuojelulain muuttamisesta siten, että laulujoutsenesta tulisi metsästyslaji. Viimeksi tänä aamuna luin asiasta alueellamme ilmestyvästä Itä-Savo lehdestä. 

Suomen lintuatlaksen mukaan laulujoutsenen pesimäkanta Suomessa on noin 5 000 - 7 000 paria (http://atlas3.lintuatlas.fi/tulokset/laji/laulujoutsen). BirdLife Suomen mukaan Suomessa arvellaan pesivän noin 10 000 paria (http://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/laulujoutsen.shtml). Laulujoutsenten määrä on ollut tasaisessa kasvussa ja kanta on levittäytynyt pohjoisesta kohti etelää. Pesiviä laulujoutsenia Suomessa on kaikkiaan noin 20 000 yksilöä. Pesivien lintujen lisäksi Suomessa tavataan myös pesimättömiä joutsenia, jotka pysähtyvät muuttomatkoilla lepäilemään ja ruokailemaan alueella. Suomessa voitaisiin arvioida tavattavan kaikkiaan noin 50 000 suomalaista laulujoutsenta vuodessa ja lisäksi pienempiä määriä Venäjän kantaa. 

Metsästäjäliittoon kuuluu yli 155 000 jäsentä (http://www.metsastajaliitto.fi/). Mikäli laulujoutsenen rauhoitus purettaisiin, olisi hyvin todennäköistä, että jokaisen linnustamisesta kiinnostuneen metsästäjän tulisi saada kaataa yksi laulujoutsen. Vuonna 2012 vesilintujahdissa kävi 93 700 metsästäjää (http://riista.fi/vesilinnut-menestyvat-kunnostetuilla-kosteikoilla/). Suomen laulujoutsenkanta ja Suomessa lepäilevät laulujoutsenet saataisiin siis kertaheitolla häviämään. Mikäli laulujoutsenesta tulisi riistalaji, tulisi sen metsätyksen olla samalla lailla luvilla säännösteltyä kuin hirvien. Tämänkaltainen lupakäytäntö ei mielestäni kuitenkaan millään linnulla tule kyseeseen, koska kynnys salametsätykseen olisi erittäin matala verrattuna esimerkiksi hirveen. 

Laulujoutsen on luonnonsuojelulain lisäksi rauhoitettu EU:n lintudirektiivin perusteella ja se on luokiteltu Suomen erityisvastuulajiksi (EVA) (http://www.ymparisto.fi/download/noname/%7BD3AFA921-1A04-4A3C-8703-02A23589815B%7D/56873). Laulujoutsen on Suomen erityisvastuulaji, koska sen kannasta merkittävä osa pesii Suomessa. Myös viime aikoina keskustelua aiheuttanut valkoposkihanhi on lintudirektiivillä suojeltu. Onneksi emme ole tässä asiassa kansallisen päätöksenteon varassa, vaan laulujoutsenen ja valkoposkihanhen takana on Euroopan Unionin tahtotila. Ilman EY-tuomioistuinta ei kumpaakaan lajia tulla riistalajiksi määrittelemään. 

Täytyy ihmetellä, että miten maatalous pärjää Hollanissa, jossa 2 miljoonaa hanhea talvehtivat viettäen siellä nelisen kuukautta, kun meillä Suomessa ollaan muutamasta viikosta hätää ja nälkää kärsimässä. Menestyvä ja kannattava maatalous on kaikkien edun mukaista, mutta taas tuntuu siltä, että suomalainen viljelijä on kaukana luonnosta ja luonnonmukaisuudesta metsästysvaatimuksineen. Tätä asiaa saa ihmetellä monessa muussakin asiassa. Esimerkiksi siinä, että viranomaisen pitäisi olla poikkeuslupa-automaatti, kun puhutaan vaikka lietelannan levittämisestä 1-luokan pohjavesialueelle. Mikään viranomaistaho ei saa olla poikkeuslupa-automaatti, vaan poikkeuslupia tulee aina myöntää vain raskauttavin perustein ja tapauskohtaisesti. Tämä pätee myös rauhoittamattomien lintulajien pesimäaikaiseen tappamiseen myönnettäviin poikkeuslupiin. 

Luonnonvaraisten loukkaantuneiden eläinten hoitamisesta

Olen ollut aktiivinen lintuharrastaja reilut kymmenen vuotta. Minulla on ollut lintujen rengastuslupa vuodesta 2004 alkaen ja olen toiminut aktiivisesti Etelä-Karjalan lintutieteellisessä yhdistyksessä. Tätä kautta päädyin mukaan myös luonnonvaraisten loukkaantuneiden lintujen hoitoon, koska sain ja saan edelleenkin usein yhteydenottoja ihmisiltä, joiden pihapiirissä on havaittu loukkaantunut lintu. Ihminen on tällaisessa tilanteessa ymmärrettävästi neuvoton. Loukkaantuneelle eläimelle halutaan hankkia apua, mutta kun yritetään etsiä tietoa siitä, mihin yhteyttä tulisi ottaa, ei sitä juurikaan tahdo löytyä.

Lintutieteelliset yhdistykset ja eläinsuojeluyhdistykset ovat siitä hyviä yhteydenottopaikkoja, että niissä usein asiaa selvitetään edelleen. Vapaaehtoisten lisäksi poliisi ja pelastuslaitos ovat myös usein auttaneet ja kiinniottaneet loukkaantuneita lintuja. Kiinniottamisen lisäksi eläin tulisi saada asianmukaiseen hoitoon. Ainakin Parikkalassa ja Imatralla eläinlääkärit ovat mielellään tutkineet ja lääkinneet maksutta myös luonnonvaraisia eläimiä. Loukkaantuneen eläimen hoitoon toimittaminen tästä eteenpäin voi muuttua haasteelliseksi, koska esimerkiksi Parikkalan näkökulmasta lähimmät lintuhoitolat sijaitsevat Heinolassa ja Pyhtäällä. Muiden eläinten osalta Korkeasaaressa. Näiden paikkojen lisäksi on olemassa vapaaehtoisia, jotka huolehtivat loukkaantuneista eläimistä, mutta yhteystietojen löytäminen voi olla vaikeaa, jos ei tiedä mitä etsii. 

Meillä on ollut hoidettavana kymmeniä lintuja sekä oravan- ja siilinpoikasia. Pidän todella vapaaehtoisesta hoitotyöstä, mutta toivoisin, että luonnonvaraisten eläinten hoitoon ohjattaisiin enemmän resursseja, joiden avulla pystyttäisiin perustamaan kattava hoitoverkosto, jolloin loukkaantuneen eläimen hoitoon toimittaminen olisi helppoa ja jokainen loukkaantuneen eläimen löytävä tietäisi, kuinka tilanteessa toimitaan.

Tässä kollaasi lähiaikojen hoidokeistamme: Sinisorsa, tuulihaukka, nuolihaukka, lapinpöllö ja siilinpoikanen, joka sisaruksensa kanssa jäi orvoksi emonsa jäätyä auton alle. 

Karjalan Pyhäjärvestä

Karjalan Pyhäjärveä Kesälahden Sarvisalonsaaresta kuvattuna. Kuva: Anniina Kontiokorpi

Karjalan Pyhäjärvi ry, jonka puheenjohtajana toimin, on minusta huolimatta poliittisesti sitoutumaton järjestö. Menen tänään maanviljelijöiden vesiensuojeluiltaan puhumaan Karjalan Pyhäjärvestä. Aihe kuitenkin koskettaa läheisesti minua myös poliittisena henkilönä, joten julkaisen puheenvuoroni täällä blogissa. 

Karjalan Pyhäjärvi on tunnettu karuudestaan ja niukkaravinteisuudestaan. Näkösyvyydet olivat vielä 1950 ja -60 luvuilla kymmenen metrin tuntumassa. Suo-ojitusten, kalankasvatuksen ja muun valuma-alueelta tulevan kuormituksen seurauksena järven tilassa on tapahtunut selkeä muutos. Näkösyvyydet ovat enää noin 5-6 metrin tuntumassa, sinilevähavainnot ovat jokavuotisia ja karun järven rannat ovat alkaneet rehevöityä.

Juutinsuon turvetuotannon innokkaimmat vastustajat kokoontuivat 1990-luvun alussa ja perustivat Karjalan Pyhäjärvi ry:n. Yhdistyksessä on nykyään noin 250 jäsentä. Yhdistyksen tavoitteeksi asetettiin järven alkuperäisen luonnontilan palauttaminen.

Vuonna 1997 yhdistys aloitti näkösyvyysmittaukset ympäristökeskuksen kanssa yhteisenä hankkeena. Näkösyvyysmittauksia tehdään edelleen säännöllisesti vapaaehtoisten ja rajavartiolaitoksen toimesta. Yhdistys hoitaa myös leväseurantaa Sorvanniemessä.  Olemme toteuttaneet erilaisia hankkeita Pyhäjärven alueella mm. hoitokalastukseen liittyen. Hoitokalastus-hankkeessa hankittua nuottaa käytetään edelleen aktiivisesti ja tällä hetkellä nuotta sijaitsee Närsäkkälän osakaskunnan alueella.

Pyhäjärven vesistön heikoin lenkki on vuosikymmenet ollut Ätäskö-järvi, jonka tila heikkeni erityisesti laajojen suo-ojitusten seurauksena. Ätäskön rannat ovat myös tehokkaimmin olleet maanviljelyksessä ja pellot on laajoilla alueilla ulottunut vesirajaan asti. Pyhäjärven karuilla rannoilla ei sen sijaan ole kovin paljon viljelyksessä olevia peltoalueita. Karjalan Pyhäjärvi ry päätti joulukuussa 1999 kutsua maakunnan päättäjät Ätäskö-seminaariin. Kokouksessa perustettiin Ätäskö-työryhmä, jonka toimesta laadittiin järven hoitosuunnitelma.

Vuosina 2002-2003 Pohjois-Karjalan Metsäkeskuksen laatiman suunnitelman mukaan Ätäskön valuma-alueelle rakennettiin 22 pintavalutuskenttää, kunnostettiin 28 puroa, rakennettiin neljä uutta ja kunnostettiin seitsemän vanhaa laskeutusallasta, rakennettiin 51 pohjapatoa ja 20 lietekuoppaa sekä asennettiin kolme vedenkorkeuden säätökynnystä laskeutusaltaisiin. Lisäksi Metsäkeskus ennallisti neljä ojitettua suota, joiden pinta-ala oli yhteensä liki 50 hehtaaria.

Ätäskön tilaan vaikuttaa myös umpeenkasvava Juurikkajärvi, josta ravinteita virtaa Juurikan kanavan kautta. Ätäskössä veden viipymä on vain noin vuoden, joten Juurikkajärvestä peräisin olevat ravinteet tavoittavat hyvin nopeasti myös Pyhäjärven. Osana Lumo-hanketta suunniteltiin kosteikko Nivanlahteen, Juurikan kanavan ja Ätäskön väliin, pysäyttämään kiintoainetta ja ravinteita. Kosteikko rakennettiin kevättalvella 2014 Karjalan Pyhäjärvi ry:n ja Ely-keskuksen yhteishankkeena. Yhdistyksemme maksoi hankkeen omarahoitusosuuden 50 %. Kosteikon rakentamisella saatiin Ätäskön valuma-alueen kunnostus päätökseen.

Juurikkajärvellä vesiensuojelullisia toimenpiteitä tulisi edelleen toteuttaa, mutta ainakaan toistaiseksi yhdistyksellämme ei ole resursseja toimimiseen Juurikkajärvellä. Kannustammekin viljelijöitä huomioimaan erityisympäristötuen tarjoaman mahdollisuuden kosteikon rakentamiseen hallinnoimalleen maa-alueelle. Tukea voi saada jopa 100 %. Kosteikot pysäyttävät veteen liuennutta kiintoainetta ja sitovat pellolta huuhtoutuneita ravinteita. Kosteikot elävöittävät myös maisemaa ja tarjoavat vesilinnuille uusia pesimäpaikkoja. Kosteikot voivat olla myös luonnonmonimuotoisuuden edistämiseen oivallisia alueita. Nivanlahden kosteikko on jo nyt todettu erittäin hyvin toimivaksi: Kosteikolta poistuva vesi ei ole kiintoaineksen värjäämää ja kosteikon rakenteet toimivat suunnitelman mukaisesti. Kosteikolle jätettiin myös puustoa lisäämään alueen monimuotoisuutta ja maisemallista arvoa. Kosteikot vaativat suhteellisen vähän ylläpito- ja kunnostustöitä: Laskeutusaltaiden tyhjennykset noin kymmenen vuoden välein.

Karjalan Pyhäjärven tila kohentui merkittävästi 2000-luvun alkupuolella. Pyhäjärvi on edelleen kirkasvetinen ja niukkaravinteinen vesistö, mutta ilman aktiivisia hoitotoimenpiteitä tilanne voisi olla jo hyvin erilainen. Pyhäjärven ja Saimaan alueen toimijat ovat ymmärtäneet kirkkaiden vesiemme arvon ja kutsummekin kaikki mukaan jokamiehen ja -naisen vesiensuojelutyöhön.  

Olen 32-vuotias parikkalalainen vihreä kunnanvaltuutettu ja teknisen lautakunnan jäsen. Lisäksi minut valittiin Tekniikan akateemisten valtuustoon varavaltuutetuksi vihreiden listalta. Olen ehdolla eduskuntavaaleissa 2015. Näillä sivuilla voit seurata kampanjaani. 

Kaakkois-Suomen vihreiden yleiskokouksessa Jämsässä 7.6.2014 ehdolle nimettiin 8 ehdokasta: Annika Aalto-Partanen Kotkasta, Katja Andrejev Haminasta, Mervi Haakana Kotkasta, Hanna Holopainen Lappeenrannasta, Anniina Kontiokorpi Parikkalasta, Veli Liikanen Mikkelistä, Rurik Rantalainen Kouvolasta ja Kaisa Spies Kouvolasta.

Näiden sivujen lisäksi kampanjaani voi seurata myös facebook-sivuillani.