Isänpäivän ajatuksia

Tänään 9.11. vietetään isänpäivää. Isäni menehtyi varsin nuorella iällä viisitoista vuotta sitten. Isäni ja ukit saivat tänäänkin muistokynttilät haudoilleen. Olin 17-vuotias, kun isäni kuoli. Vaikka hän olikin sairastanut vakavaa sairautta jo pidempään, tuli kuolema silti erittäin suurena järkytyksenä. Tunsin itseni "puoliorvoksi". 

Ruotsissa asuessani keskustelin ystäväni Lindan kanssa isästäni. Kerroin hänelle tuntemuksistani ja Linda sanoi minulle, että "kumpi sinusta on pahempi: Se, että sinulla on ollut isä, joka on menehtynyt nuorena vai se, että sinulla ei ole ollut isää lainkaan?" Lindalla ei ollut koskaan ollut isää ja tämä keskustelu kosketti. Minulla oli ollut isä, joka oli elämässäni läsnä. 

Jos ajatellaan laajemmin isyyttä, minua huolestuttavat isien oikeudet esimerkiksi perheiden erotilanteissa. Kohdellaanko miehiä tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti, jos lasten huoltajuudesta tai oikeuksista joudutaan sopimaan viranomaisten kanssa? Lapsen kannalta on tärkeää, että hänen elämässään vaikuttaneet turvalliset aikuiset ja turvaverkostot säilyvät erosta huolimatta. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. 

Olen ollut onnekas. Olen saanut viettää lapsuuteni ehjässä perheessä vanhempieni ja veljieni kanssa. Oman lapsen kautta olen oppinut ymmärtämään vanhemmuutta ja myös sen tuomaa vastuuta. 





Olen kiitollinen isälleni turvallisesta lapsuudesta, ymmärtävästä asenteesta nuoruudessani ja niistä arvoista, joista on tullut elämäni kantava voima: Periksi antamattomuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvoisuudesta. 



Onnea kaikille isille <3 Olette päivänne ansainneet.
Toivottavasti isien tasa-arvoa pystytään edistämään tulevaisuudessa.