
Tällä viikolla kokoontui TEKin nykyinen valtuusto viimeistä kertaa. Olen siis ollut nykyisellä valtuustokaudella varavaltuutettuna ja toiminut kunnan työmarkkinavaliokunnassa. Varavaltuutettuna olen saanut osallistua lähes kaikkiin kokouksiin ja haluaisin jatkaa hyvin alkanutta valtuustotyötäni TEKissä.
Olen ehdolla vihreiden listalla. Vihreiden teemat ovat hyvin lähellä omaa näkemystäni työelämän edunvalvonnasta. Vaaliteemoillamme haluamme edistää ihmisläheistä teknologiaa. Lisätietoja vaaliteemoistamme löydät täältä.
TEKissä haluan olla vaikuttamassa työelämän pelisääntöihin, jotka huomioivat asiantuntijatyön erityispiirteet. Työajan tulisi olla joustava käsite, lepoajan oikeaa lepoaikaa ja matkustaminen työajan ulkopuolella tulee asianmukaisesti korvata. Mahdollistetaan uusien työskentelytapojen hyödyntäminen ilman turhaa byrokratiaa mm. etätyö. Varmitetaan koulutuksen ja tutkimuksen riittävä rahoitus ja pidetään koulutus maksuttomana. Edistetään opiskelun, työssäkäynnin ja yrittäjyyden joustavaa yhdistämistä työmarkkinatilanteesta riippumatta. Nykyisessä TEKissä huolta herättävät jäsenpidon merkittävä heikentyminen. Meidän tulee löytää uusia toimintatapoja, joiden avulla myös vastavalmistuneet haluavat TEKin työelämänsä edunvalvojaksi ja näkevät TEKin toteuttaman arvokkaan edunvalvontatyön tukemisen arvoisena.